Maaliskuun tavaramerkki: Bamomas

Bamomas-palveluratkaisu seuraa, valvoo ja varoittaa

Bamomas = Battery Monitoring and Management Solution

Bamomaksen pilvipohjainen akkujen monitorointiratkaisu voi olla käytössä esimerkiksi kauppakeskuksen lattianpesukoneessa tai lentoaseman matkatavaratrukissa. Muualla jokapäiväisessä elämässä ei sitä reitillään juuri kohtaa, sillä ratkaisu on tarkoitettu isojen teollisuusakkujen eliniän maksimointiin ja toimintaprosessien tehostamiseen.

Bamomaksen palveluratkaisussa teollisuuslaitteiden akkuihin asennetut langattomat sensorit tuottavat jatkuvasti dataa pilvipalvelun analysoitavaksi ja jatkojalostettavaksi. Jalostetulla informaatiolla luodaan asiakkaiden tarpeita vastaavaa akkujen käyttöön ja kuntoon liittyvää seuranta-, valvonta- ja hallintatietoa. Akkujen loppukäyttäjille voidaan myös antaa reaaliaikaisia varoituksia ja huomautuksia sekä toimintaohjeistuksia.

Tutkimuksesta liiketoimintaa

Bamomas-tavaramerkki rekisteröitiin 6. maaliskuuta 2017. Rekisteröintiä haki Tampereen teknillisenä yliopistona toimiva TTY-säätiö. Näin siksi, että Bamomas oli Business Finlandin rahoittama ”Tutkimuksesta liiketoimintaa” -projekti. Projektipäällikkönä toimi idean kehittänyt filosofian tohtori Raimo Vuopionperä.

– Haimme tavaramerkkiä yksinkertaisesti siitä syystä, että halusimme suojata Bamomaksen kaikin mahdollisin keinoin ja tiesimme jo siinä vaiheessa, että tulemme kaupallistamaan hankkeen.

Hanke päättyi vuoden 2017 lopussa ja tavaramerkki on tarkoitus siirtää perustettavan yhtiön nimiin.

Piloteista bisnekseen

Bamomas on herättänyt mielenkiintoa niin Suomessa kuin ulkomailla. Omien kontaktien ohella yhteydenottoja on saatu Bamomas-projektin nettisivujenkin perusteella. Sellainen tuli myös yrityskiihdyttämöstä Hollannista, jossa Bamomas oli mukana erikoisstatuksella.

Pilottihankkeita on menossa Suomessa, Hollannissa ja Tšekissä. Argentiinassa oli myös pilotti, joka on päättynyt. Vuopionperä keskittyy nyt täysillä yrityksen perustamiseen liittyviin toimiin.

– Kun yritystoiminta pääsee täyteen vauhtiin ja kun onnistumme nappaamaan muutaman prosentin markkina-osuuden, niin uskon, että vuosittainen liikevaihto nousee 20–30 miljoonaan euroon.

Yrityksen kotisivut

Teksti: Marjo Rautvuori
Kuvat: Bamomas

Kaikki kuukauden tavaramerkit

Tutustu aiemmin kuukauden tavaramerkiksi valittuihin tavaramerkkeihin.

Tutustu kuukauden tavaramerkkeihin!

Tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä

Julkaisimme Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä.

Tutustu juhlavuoden tavaramerkkeihin!