Helmikuun tavaramerkki: Siiwege
Suojaus on kasvun edellytys, sen helppous yllätti
Siiwege mahdollistaa tulisilla ”siivillä” herkuttelun myös kasvissyöjille. Seitanista, eli vehnägluteeni-kikhernepohjaisesta kasviproteiinista valmistettuja Siiweggeitä on tarjoiltu kanansiipiin ja kastikkeisiin erikoistuneissa Siipiweikot-ravintoloissa kolmisen vuotta. Helmikuussa 2021 Siiwege rekisteröitiin ravintola- ja kastikeliiketoimintaa pyörittävän Hot Wings Oy:n, tai tutummin Siipiweikkojen, tavaramerkiksi.
Parin viime vuoden aikana Hot Wings on rekisteröinyt itselleen seitsemän tavaramerkkiä. Suojauksen tarpeellisuus nousi esiin vuonna 1993 perustetun yrityksen toiminnan lähdettyä huimalle kasvu-uralle. Huomattiin, ettei Siipiweikot aputoiminimenä antanut parasta mahdollista suojaa yrityksen aineettomalle omaisuudelle.
Markkinointi- ja kasvujohtaja Joonas Koivumaa ryhtyi ohjaamaan brändin vahvistamista ja suojaamista sekä siirtämään käytäntöön opintojensa kautta tutuksi tullutta tavaramerkkitietoutta. Syvemmälle sukeltaminen lisäsi mielenkiintoa asiaan.
– Tavaramerkin hakeminen osoittautui odotuksianikin helpommaksi. PRH:n tavaramerkkineuvonnasta sain hyviä vinkkejä tavaramerkkiluokkien määrittelyyn sekä vihjeitä mahdollisia tuleviakin tarpeita ajatellen. Otimme tavaramerkkiluokissa varman päälle, vaikka voihan luokkia lisätä myöhemmin. PRH:n tietopalvelusta löysin mielenkiintoisia esimerkkejä siitä, millaisia sloganeita on rekisteröity ja mihin tavaramerkkiluokkiin.
IPR-hallintaan riittää maalaisjärki
Mitä enemmän Koivumaa paneutui tavaramerkkiasioihin, sitä vakuuttuneemmaksi hän tuli suojaamisen merkityksestä ja tärkeydestä. Tavaramerkin rekisteröinti on investointina hänestä pieni, kun sen suhteuttaa saatavaan 10 vuoden suojaan.
– IPR:n merkitys on noussut selkeästi esiin myös, kun yhteistyömme isojen toimijoiden kanssa on lisääntynyt. Suojaus on monessa mielessä kasvumme edellytys jatkossakin. Rekisteröity tavaramerkki on iso plussa ja sen toteutus on helppo setti. Pakko sanoa, että harmittaisi, jos suojaus olisi jäänyt tekemättä tiedonpuutteen takia tai siinä luulossa, että sitä varten pitää palkata lakialan ammattilainen. Maalaisjärjellä pärjää hyvin pitkälle.
Siiwege on Hot Wingsin ensimmäinen tuotetavaramerkki. Muut rekisteröinnit liittyvät Siipiweikot-sanaan ja iloisella ilmeellä uudistettuun Weikko-ankka-kuviomerkkiin sekä palveluihin. Viimeisimpänä rekisteröintinä on slogan: Parempi siipi suussa kuin siipi maassa.
– Siipiweikot-brändin peruselementit on suojattu. Jos jotain erikoisjuttuja tulee, nyt osaamme suojata ne tuoreeltaan. Valvomme oikeuksiamme ja olemme tarvittaessa valmiita puolustamaan niitä.
Perheyrityksessä jatkuu rento Weikko-meininki
Hot wingsit ovat Pekka Yli-Houhalan Amerikan tuliainen, joka laskeutui 1990-luvun alkupuolella Lempäälään ja Tampereelle ja sittemmin myös pääkaupunkiseudulle. Siipien maku oli hänestä kerta kaikkiaan koukuttava. Niiden nauttiminen kokosi yhteen samanhenkisiä ryhmiä, erityisesti ravi- ja lätkäväkeä. Sitä kautta keksittiin Siipiweikot-nimi. Se oli sopivan suomalainen, vaikka se tuntuikin yrittäjästä alussa vähän oudolta. Kanta-asiakkaiden keskuudessa nimi lyheni Siippariksi. Nyt yritystä vetää Pekan tytär Laura Yli-Houhala.
– Weikossa ja meissä yhdistyy rentous, rouheus ja taito osata nauraa. Henkilökunnassamme on monenlaisia Weikkoja, kertoo Rentoweikoksi tunnistautuva Koivumaa.
Tavallisimmin kasvisherkuttelija nauttii Siiweggeensä isona ateriana muiden tapaan. Mukaan kuuluvat mieto, tulinen tai vielä tulisempi kastike, ristikko-, kierre- tai bataattiranskalaiset, kurkku-, porkkana- ja selleritikut sekä sinihomejuustodippi.
Teksti: Marjo Rautvuori
Kuvat: Hot Wings Oy
Kaikki kuukauden tavaramerkit
Tutustu aiemmin kuukauden tavaramerkiksi valittuihin tavaramerkkeihin.
Tutustu kuukauden tavaramerkkeihin!Tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä
Julkaisimme Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä.
Tutustu juhlavuoden tavaramerkkeihin!