Heinäkuun tavaramerkki: Emergy Tunneilmastokartoitus
Tunteet näkyviksi työelämässä tutkimustietoa hyödyntäen
Emergy Tunneilmastokartoitus® sai alkunsa Emergy Oy:n asiantuntijoiden kiinnostuksesta ja halusta selvittää, mitata ja pystyä osoittamaan tutkitun tiedon avulla, miten tunnetaitovalmennuksilla voidaan vaikuttaa työyhteisön tunneilmastoon, työntekijöiden motivaatioon, sitoutumiseen ja viihtyvyyteen.
– Ensiksi tarvittiin mittari, jonka avulla voidaan seurata työpaikan tunneilmaston muuttujia ja erityisesti sitä, onko tiimissä ja organisaatiossa tunnetaitoja ja hyödynnetäänkö niitä aktiivisesti päivittäisessä tekemisessä, kertovat Emergyn perustaja, psykologi Jarkko Rantanen ja Emergyn tutkija ja kehittäjä, psykologi Erica Michelsson.
Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen ryhmätason mittari
Jyväskylän yliopisto käynnisti yhdessä Emergyn kanssa vuonna 2018 Työsuojelurahaston tuella Tunnetoimijuus organisaatiomuutoksessa -tutkimushankkeen, jossa yhdistyivät akateeminen tutkimustieto ja Emergyn käytännön osaaminen tunnetaitojen valmentamisessa.
Hankkeen aikana tutkijat validoivat tilastollisin tutkimuksin ensimmäisen version tunneilmastokartoituksesta sekä määrittelivät tunnetoimijuus-käsitteen. Emergy jatkokehitti kyselyä ja teki siitä laajemman ja monipuolisemman version, joka auttoi valmentajia muovaamaan työelämän tunnetaitovalmennuksia asiakaskohtaisesti ja tuomaan organisaatioille näkyväksi valmennuksen vaikutukset. Mittarin rakennetta tutkittiin tilastollisin analyysein, ja tulosten raportointia varten kerättiin kattava vertailuryhmä.
– Tämän ison työn jälkeen näytti todella hyvältä. Meillä oli käytössämme pitkään kehitelty ja luotettava mittari tunneilmaston tunnistamiseen ja kuvaamiseen. Kartoitus tuo näkyväksi muuten helposti piiloon jäävät tunteet ja se mittaa asioita, joita muut mittarit eivät tunnista. Omat valmentajamme käyttivät kyselyä asiakashankkeissa vuosia. Sitten tajusimme, että kysely on niin hyvä sekä hyvin tutkittu ja analysoitu, että halusimme tarjota sen työtiimien ja -yhteisöjen kehittämisen työkaluna laajempaankin käyttöön.
Suoja aineettomalle omaisuudelle ja laadunvalvonta omiin käsiin
Kun asiakkaatkin alkoivat kysellä Emergy Tunneilmastokartoituksen® saamisesta omaksi työkalukseen, Emergyssä aloitettiin työelämän kehittämisen ammattilaisille suunnattu sertifiointikoulutus ja tehtiin sen käyneille tarkka manuaali. Näin voitiin varmistaa työkalun laadukas käyttö.
– Silloin myös totesimme, että meidän pitää suojata hyvin ainutlaatuinen aineeton omaisuutemme tavaramerkillä.
Emergy Tunneilmastokartoitus® rekisteröitiin Emergy Oy:n tavaramerkiksi heinäkuussa 2022. Pian sen jälkeen Emergy Emotional Climate Audit® suojattiin EU-tavaramerkillä.
Myös Emergy on suojattu tavaramerkillä. Englanninkieliseen nimeen on otettu viitteitä sanoista emotions ja energy. Tunneilmastokartoitus on saatavissa suomeksi ja englanniksi. Se on herättänyt paljon myös kansainvälistä kiinnostusta.
– Rekisteröidyt tavaramerkit ovat meille todella tärkeitä. Niiden myötä meidän on turvallista jatkaa työtämme ja rakentaa omaa, laadusta kertovaa brändiämme. Teemme jatkuvasti tutkimusta ja kehitämme työkalua entisestään. Akateemista yhteistyötä jatkamme muun muassa Aalto-yliopiston ja Jyväskylän yliopiston kanssa Tunnetoimijuus strategian toimeenpanossa -hankkeessa. Siinä selvitetään, mikä on tunnetaitojen rooli strategian toteuttamisessa ja millaisia tunteita strategia yrityksessä herättää; innostusta, pelkoa, epävarmuutta?
Tunnetaidot ovat ajankohtaisempia kuin koskaan
Lisääntyvä pahoinvointi töissä ja etätyön haasteet ovat saaneet monet organisaatiot heräämään siihen, että tunnetaidot ovat keskeisiä ja korvaamattomia työelämätaitoja. Niitä tarvitaan paitsi johtamiseen myös omassa työssä jaksamiseen.
– Ihmiset ovat työpaikallakin kokonaisia yksilöitä kaikkine tunteineen. Tunteet on mahdollista valjastaa voimavaraksi, sillä ne antavat tietoa ja energiaa. Tunteet eivät ole rationaalisen toiminnan vastakohta, päinvastoin. Kun töissä on turvallinen olo, tunteet tunnistetaan ja niistä puhutaan, työntekijät ovat motivoituneempia, sitoutuneita ja tehokkaita. Tuloksetkin paranevat, toteavat Rantanen ja Michelsson.
Teksti: Marjo Rautvuori
Kuvat: Emergy Oy
Kaikki kuukauden tavaramerkit
Tutustu aiemmin kuukauden tavaramerkiksi valittuihin tavaramerkkeihin.
Tutustu kuukauden tavaramerkkeihin!Tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä
Julkaisimme Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä.
Tutustu juhlavuoden tavaramerkkeihin!