Maaliskuun 2026 tavaramerkki: Blondify

Tavaramerkki turvaa kampaamoketjun kasvua

Vilma Kotro
Vilma Kotro.

Vilma Kotro tiesi jo peruskoululaisena haluavansa kampaajaksi. Vaaleiden hiusten käsittelyyn erikoistunut ammattilainen, kouluttaja ja blondien hiuspalveluihin erikoistuvan kampaamoketjun perustaja hänestä tuli oman ikävän vaalennuskokemuksen sekä yrittäjäkumppanin rohkean ajattelun ja innostuksen myötä.

– Halusimme yrityksellemme asiakasprofiilimme esiin tuovan ja erottuvan nimen. Blondiin piti saada moderni pääte. Niin syntyi Blondify, kertoo Kim Riuttamäki. Hän on markkinoinnin ja brändäyksen moniosaaja, joka on perustanut kolme aiemmin toiminutta yritystä.

Blondify rekisteröitiin Blondify Finland Oy:n tavaramerkiksi maaliskuussa 2025.

– Tavaramerkin rekisteröinti oli ihan välttämätöntä. Muuten ei olisi järkevää ja turvallista rakentaa uutta brändiä ja kasvattaa sitä tavoitteidemme mukaisesti laadukkaaksi, innovatiiviseksi ja jopa globaaliksi kampaamoketjuksi, toteaa Riuttamäki.

Erottuminen vaatii rohkeutta ajatella toisin

Kotro nautti kampaajan työstään varsinkin perustettuaan muutaman vuoden työkokemuksella oman yrityksen. Koulussa oli painotettu, että kannattaa hankkia mahdollisimman laaja asiakaspohja ja tehdä erilaisia töitä. Näin hän alkuun toimikin.

Kim Riuttamäki.

– Varmaan niin olisi ollut turvallista jatkaa. Tekemällä niin kuin muutkin olisi päässyt helpolla. Minulla oli kuitenkin isompia haaveita. Ne liikahtivat eteenpäin, kun omat hiukseni katkeilivat blondauksen jälkeen. Aloin etsiä tietoa ja käydä kursseilla. Halusin luoda kampaamon, joka tarjoaa maailman parhaan hiusten vaalennuskokemuksen turvallisesti ja laadukkaasti.

Uskoa erikoistuvaan kampaamoon yrittäjille antoi ajatus, että monilla aloilla pärjää hyvin juuri tarjoamalla palvelua rajatulle kohderyhmälle. He laskivat, että Suomeen mahtuisi hyvinkin kymmeniä Blondify-kampaamoita, onhan täällä suhteellisesti eniten blondeja maailmassa.

Rakentaakseen globaalin kampaamoketjun franchising-sopimusyrittäjien kanssa Blondify Finlandin perustajat kehittivät erikoistuneen kampaamokonseptin, oman värjäysteknologian sekä monistettavan liiketoimintamallin.

Esimerkkinä heillä oli pelkästään hiusten muotoilua tarjoava Drybar-ketju. Sillä on Amerikassa lähes 200 kampaamoa.

Hiukset ja brändi loistavat somessa

Ensimmäinen Blondify-kampaamo toimii Helsingissä. Toinen on juuri avattu Tampereelle, ja kevään aikana saadaan uusia avauksia.

Keskittyminen yhteen, joskin vaativaan asiakasryhmään ja palvelutarjontaan, vapauttaa yrittäjien mielestä energiaa tekemään kaiken parhaalla mahdollisella tavalla. Rahaakin säästyy, kun tuotevalikoima voidaan pitää rajattuna.

Blondify-konsepti rakentuu palvelukategorioihin, joihin kuuluvat vaalennukset, raidoitukset ja pidennykset sekä muut kampaamopalvelut. Kaikki kampaajat saavat erikoiskoulutuksen.

Blondify-kampaamoiden ja materiaalien visuaalinen ilme on kaikkialla sama. Markkinointia tehdään lähinnä somen kautta.

Emme pelkää epäonnistumista

Kotro on tyytyväinen, että hän voi nyt muita kouluttamalla viedä osaamistaan eteenpäin, tuoda alalle uudenlaista ajattelua ja tarjota erikoistumiskonseptilla työtä muillekin omien blondaustaitojensa ja laadukkaan asiakaskokemuksen kehittämisestä kiinnostuneille.

Yrittäjät ovat myös mukana kehittämässä ammattilaisten käyttöön tarkoitettuja teknologiainnovaatioita ja omia tuotteita yhdessä tuotetoimittajan kanssa. Tässäkin työssä on tärkeää, että brändi on suojattu tavaramerkillä.

Blondify-brändin tulevaisuus näyttää yrittäjien mukaan lupaavalta. Useita franchising-sopimuksia on lyöty lukkoon. Enää muutamaan kaupunkiin Suomessa voi hakea Blondify-yrittäjäksi. Tämäkään ei onnistuisi ilman Blondify-tavaramerkkiä.

– Pitkän tähtäimen tavoitteemme on rakentaa maailman johtava brändi blondeille. Sen eteen teemme lujasti töitä luottavaisin ja rohkein mielin.

Blondifyn nettisivut

Teksti: Marjo Rautvuori

Kuvat: Blondify Finland Oy

Kaikki kuukauden tavaramerkit

Tutustu aiemmin kuukauden tavaramerkiksi valittuihin tavaramerkkeihin.

Tutustu kuukauden tavaramerkkeihin!

Tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä

Julkaisimme Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä.

Tutustu juhlavuoden tavaramerkkeihin!